Lauantai 22.9.2007
Sateinen Helsinki jäi taakse Erasmus-vaihdon odottaessa Berliinissä. Perille päästiin yhtenä palana vaikka SAS:n koneesta lähteneet äänet olisivat saaneet lentopelkoisemman kalpeaksi.
Helsingistä Kööpenhaminaan tultaessa vieressä istui yksin matkassa ollut puhelias nainen, joka oli vauhdissa ennen kuin oltiin Itämeren päällä. Juutinrauman kohdalla olinkin tyytyväinen kun koneessa ei ollut ilmaista juomatarjoilua. Kööpenhaminasta Berliiniin tultaessa vieressä istunut ruotsalainen professori kertoi että kiirettä pitää jos Berliiniin haluaa kunnolla puolessa vuodessa tutustua. Kaveri oli opettanut aikoinaan Tampereellakin ja kohteliaana miehenä vielä kehui paikkaa.
Kämppä sijaitsee osoitteessa Stuttgarter Platz 9, 10627 Berlin. Kämppikset ovat kaikki aboriginaaleja saksalaisia joten kieltä tulee tankattua kunnolla. Täältä löytyy Michaela, Sabrina, Nelli, Dieter, Christoph ja allekirjoittanut. Tänne hakeminen oli mielenkiintoinen prosessi -yhteensä kahden tunnin haastattelut Skypessä. Osa on asunut täällä jo neljä vuotta ja kaikki ovatkin kavereita keskenään. Ennen samassa zimmerissä asui tamperelainen teekkari, mutta siitä huolimatta mut hyväksyttiin =)
Illalla juhlittiin ja maisteltiin suomen tuliaisia. Myöhemmin lähdettiin kaupungin toiselle puolelle Friedrichshainiin uusiin kinkereihin. Tarkemmat yksityiskohdat voi kysellä vaikka skypessä...
Sunnuntai 23.9.2007
Aamulla reppu selkään ja kartta kädessä Berliiniä kiertämään. Kartalla lyhyeltä näyttänyt matka venyi viiteentoista kilometriin! Kaupunki on valtavan kokoinen ja näkemistä riittää. Koska Berliini on maailman kolmanneksi turkkilaisin kaupunki, on myös herkullista kebabia aina saatavilla. Allekirjoittanut ei tuskin muuta puolen vuoden aikana syökään.
Illalla Nelli, jonka piti muuttaa tänne, ilmoitti ettei pääsekään. Ensi viikolla ohjelmassa on siis asunnonnäyttöä. Asiaa puitaessa esiin nousi ehdotus että kohderyhmäksi valitaan naispuoliset valokuvamallit jotka pitävät "nacktputzen" mutta tämä tyrmättiin kommuunin naisten toimesta.
Kuvat seuraa perästä kun löydän kameraan uuden kaapelin. Lähtö tapahtui töiden takia kiireessä ja matkavakuutuksetkin hankittiin viime tingassa. Tarvittavat paperit kuitenkin saatiin, kiitos Tapiolan myyntitykki Jose Taloselle!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment